perjantai 10. heinäkuuta 2015

Hyi, kun on kitkerää!

Kun joku ryhtyy teenjuojaksi, (tämä siis nyt yleistämistä) aloittaa hän harrastuksen useasti maustetuista mustista teistä. Ovi teemaailmaan tuntuu olevan juuri siitä kohtaa suurin ja kynnys teenjuojaksi siirtymiseen pienin. Joissain tapauksissa se on jonkin toisen teelaadun ”vähemmän ihana” maku, joka on ajanut tähän pisteeseen.

Yksi lausahdus, jota toistetaan yhtä useasti kuin Putous-hokemia on;
”En oikein pysty juomaan vihreää teetä.”

Perusteluna edelliselle lausahdukselle mainitaan usein, että maku ei vain tunnu omalta, tai sitten teen koetaan aiheuttavan vatsassa outoja tuntemuksia. Nou hätä! Makuasioista ei voi toki kiistellä ja olisi kieltämättä turhan absurdia syytellä jotakuta herkkävatsaisuudesta, joten jätetään asia nyt edellisten osalta sikseen.

Asia, joka tosin voidaan laittaa kuntoon, on veden lämpötila. Kiehuva vesi tekee vihreästä teestä tunnetusti kitkerän, eikä teen mausta voi kertoa sen jälkeen nauttivansa edes uskollisin teenjuoja. Kitkeryys saa aikaan naamassa irvistyksen, ja ennen kuin huomaatkaan, potentiaalinen elämäsi rakkaus näkee juuri tuon ilmeen.  Ne ovat ne elämän pienet hetket, jotka määrittävät ne suuret…

Tässä muutama vinkki teen haudutukseen:

a) Kun vedenkeitin on lakannut kiehumasta, odota.
(Niin kuin vanhempasi ja opettajasi olivat kärsivällisiä sinun suhteesi, ole sinä puolestasi kärsivällinen tässä.

b) Ennen kuin vesi kiehahtaa, pistä vedenkeitin pois päältä.
(Tämä vaatisi seisomista vedenkeittimen vieressä, joka on toisaalta oikein hyvä asia, sillä tutkimukset väittävät, että liikaa istuma-asennossa oleminen on haitaksi terveydelle. Mitää, eikä?!)

c) Sijoita vedenkeittimeen, jossa pystyt säätämään veden lämpötilaa.
(Ja voit taas hymyillä.)

Eli lyhyesti vielä kertausta vihreän teen haudutuksen saloihin: Vihreä tee kaipaa 80-asteista vettä kaverikseen, sama juttu mateella. Valkoisessa teessä saa olla vieläkin alhaisempi veden lämpötila, semmoinen 70-astetta. Haudutusajan suhteen kannattaa aloittaa kahdesta minuutista ja vasta tarvittaessa pidentää tai lyhentää haudutusaikaa.

Näiden vinkkien saattelemana toivotan oikein hyviä teehetkiä ja ps. mun mielestä uudet Putous-näyttelijät ovat mahtavia.

teksti julkaistu ensimmäisen kerran syksyllä 2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti