Mietelmiä kassan takaa

Mattokauppa on semmoinen paikka, jonka mieltää helposti ei-ruuhkaiseksi mennessään sinne asiakkaana, mutta kokemus tällä viikolla oli jotain muuta. On melkeinpä luonnonlaki, että päivässä voi olla pitkiä aikoja, kun asiakkaita ei käy ollenkaan, mutta sitten kun päätetään lähteä ostoksille, niin ovat muutkin liikenteessä. Mikä tekee ostosreissuista kuitenkin mielenkiintoisen on kun nykyään myyjien ja asiakkaiden käytös pistää silmään eri tavalla kuin aikaisemmin. Asiakaspalvelussa oleminen on tehnyt itsestäni kärsivällisemmän ja ymmärtäväisemmän asiakkaan ja tiedän etten ole ainoa, sillä tuttavat samanlaisessa tilanteessa sanovat samaa.

Faktaa on, että vasta kun asetut toisen kenkiin, tiedät millaista on niillä kävellä. Yksikin uusi asiakas kysyi minulta mitä teen silloin, kun ei ole asiakkaita. Tämän samaisen kysymyksen muistan kysyneeni edelliseltä myymäläpäälliköltämme ensimmäisellä työviikollani. Vastaus, jonka hän antoi minulle oli sama minkä minäkin annoin asiakkaalle; kaikenlaista.

Seuraavan kerran kun esimerkiksi postisi on myöhässä, joudut odottamaan palvelua, puheluusi ei vastata, joku käyttäytyy ääliömäisesti ja sun muuta, niin yritä ajatella asiaa toisen näkökulmasta. Voi olla monta syytä, miksi jokin ei mennyt ihan nappiin. Yleisin syy on varmasti se, että vaikka parhaamme yritetään, niin mokia tulee aina. Ihmisiähän me kaikki loppujen lopuksi olemme.

Tässä, kun empatian lisäämisestä saarnaan, voin häpeäkseni myöntää, että en siellä mattokaupassa kovin hyvää esimerkkiä näyttänyt itse. Vaikka tiedän aivan liian hyvin sen tunteen, kun myyjänä olet ainoa paikalla asiakasryntäyksen aikana, niin en pystynyt hillitsemään itseäni. Sormet naputtelivat pöytää, silmät tuijottivat tuimasti ja hengittäminen oli yhtä syvää kuin jooga-tunnilla. Vielä [!] tässä vääntääkseni asiaa toiseen suuntaan, oli myyjällä jäänyt muun muassa tervehtiminen väliin. Ehkäpä näytin siltä, etten ollut vakavissaan otettava asiakas. Itse asiassa ei ole mitään surullisempaa, kun myyjän käytös perustuu ensinäkemykseen.

Sillä hetkellä kupillinen rauhoittavaa vihreää teetä olisi ollut paikallaan.

Kirjoitus on julkaistu jo aiemmin, mutta ajankohtaisuus on jokapäiväistä.

Onnekkaita olemme kaikki

”Täällä on niin ihana tuoksu! Oot kyl onnekas, kun oot täällä töissä.”

Jos pelkän tuoksun perusteella lähdetään liikkeelle, niin onnekas olen ainoastaan silloin, kun lomalta palattuani uudelleen henkiin herännyt hajuaistini ymmärtää mitä kaikki asiakkaat hokevat. Todellisuus kuitenkin on, siis kun onnekkuudesta puhutaan, että ei sitä tiedä millainen kultakimpale on käsissä ennen kuin se viedään sinulta pois. Ihmisen on helpompi sortua luettelemaan niitä asioita joita ei ole kuin huomaamaan mistä kaikesta saisi olla kiitollinen. Ihan nyt juuri tällä hetkellä.

Sitä ei kaikki tiedä, että meillä teet tulee suoraan tuottajamaista tänne Vantaalle, jotka sitten jopa yli 30 vuoden vanhoilla talon resepteillä maustetaan itse. Pakkaaminen tapahtuu myös samoissa tiloissa- erikoisteelaaduissa ja hätätilanteissa joskus ihan käsinkin. En liiemmin nauti taloudesta tai politiikasta puhumisesta, mutta asia jonka olen huomannut viime aikoina on, että yhä enemmän (tee)yritys siirtää tuotantonsa toiseen maahan edullisemman työvoiman vuoksi, mutta silti pitämällä hinnat samoina. Niin hitsit vieköön, täällä samat koneet ja työntekijät pyörivät päivästä toiseen!

Pari vuotta sitten, kun olin ehtinyt olla vasta muutaman kuukauden täällä töissä, minua pyydettiin Ylen ohjelmaan puhumaan nuorisotyöttömyydestä. Maahanmuuttajataustaisena koin työnhaun olevan raskaampaa kuin kantaväestöön kuuluvalla, sillä oli tunne, että työnantajat tuijottavat nimeäni enemmän kuin ansioluetteloni loppuosaa. Seuraavana päivänä töihin tullessani, toimitusjohtajamme oli ulko-ovella vastassa ja hän tokaisi: ”En mä Jaleh katso nimeä tai mistä toinen on kotoisin vaan sitä mitä pystytään omalla osaamisella tuomaan tähän yritykseen”.

Kyllä, olen onnekas. Ja ihan hemmetin kiitollinen.