keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Tuletko teelle?

Aina näin joulun alla mieleeni palautuu tapahtuma ensimmäisen opiskelijavuoteni ajalta, jolloin perheemme kuopuksena olin jo syksyn ajan ehtinyt asua omillani ja näin ollen aloittanut uuden vaiheen aikuisuuteen. Joulun lähestyessä pettymyksekseni sain kuulla, että äiti oli luopunut kuusesta, joka oli vuosi vuodelta tuottanut iloa hienoine koristeineen ja valoineen. Se ei ollut se fyysisen kuusen menetys, joka minua vaivasi, vaan se mitä se pohjimmiltaan edusti; yhdessäoloa niiden rakkaimpien ihmisten kanssa. Tuntui, että sen merkitys katosi kuusen myötä.

Tätä kirosin itku kurkussa luokkakaverilleni puhelimessa, joka kärsivällisesti kuunteli mielestäni muille yhdentekevää, mutta itselleni suurta asiaa. Lopetettuani, hän kysäisi; ”Tuutko teelle?”.

Siinä sitten keskellä viikkoa puolenyön aikoihin nautittiin kupposet, ja johan helpotti kun oli joku tarjoamassa olkapäätään. Kieltämättä olen oppinut vuosien saatossa arvostamaan tuota hetkeä entistä enemmän. Se on vaan niin hemmetin helppoa sanoa toiselle ”mulla ei oo aikaa”. Kyllä sitä aikaa on, jos vain tarpeeksi välittää.

Meni tovi tämän asian oivaltamiseen, mutta siitä lähtien olen yrittänyt elää niin, että minulla olisi aikaa teelle (tai oluelle) vaikka kuinka kiire painaa. Toki, tämän muutoksen myötä on tullut karsittua ”turhat” ihmiset pois ja panostettua niihin oikeasti tärkeisiin henkilöihin. Englanninkielinen sanonta one day you’ll realize you lost a diamond while too busy collecting stones kuvastaa tätä oikein hyvin.

Joten vaalikaa niitä merkittäviä ihmissuhteita muulloinkin kuin jouluna. Antakaa vähästänne, joka on arvokkaampaa kuin raha tai esine­; oma aikanne. Sitä se toinen tulee muistamaan ja arvostamaan kaikkein eniten.

Oikein hyvää joulua teille kaikille!

(kirjoitus on julkaistu vuonna 2014, mutta se on aina vaan niin hiton ajankohtainen. plus samana vuonna, kun läksin veljelle joulua viettämään, siellä se meidän vanha kuusi sitten olohuoneessa komeili.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti