Muista nauttia

Vantaan Sanomissa (ke 18.2), mediapersoona ja Teen Ystävät ry:n perustaja Pirkko Arstila antaa oikein hyviä teevinkkejä ja kertoo oman näkemyksensä suomalaisesta teekulttuurista. Asia, johon Arstila osuu naulan kantaan on tämä:

Suomalaisten ongelma on teen terveellisyyden korostaminen. Tee on tutkitusti terveellistä, mutta suomalaiset puhuvat teestä kuin kalanmaksaöljystä. Mikä tee on terveellisintä? Mihin tämä tee vaikuttaa? Teen yhteydessä ei meillä puhuta nautinnoista, teen mauista, tuoksuista, väreistä. Mielestäni teet ovat kuin viinejä ja niihin pitäisi suhtautua myös samalla tavalla. Eihän viineistäkään heti tiedustella alkoholiprosentteja vaan keskustellaan mauista.

Se on sanomattakin selvää, että Suomessa moni siirtyy teenjuonnin pariin nimenomaan terveysvaikutuksien takia. Tosin viime aikoina, etenkin täällä pääkaupunkiseudulla monien uusien teehuoneiden myötä, teekupin ääressä istumisesta on tullut trendi. Mutta hipsteri- touhuista lisää toisella kerralla.

Tuntuu, että jos jokin asia ei ole kovin tuttu, on meidän helpompaa tarttua siihen mitä terveydellisiä hyötyjä se voi tuoda meille kuin millaisia makuelämyksiä voimme saada niistä. Esimerkiksi suurin osa superfoodeista on ihan arkipäivää paikoissa, joissa niitä valmistetaan. Ei niistä siellä puhuta terveyspommeina vaan pikemminkin “mamman herkullisen iltasapuskan koristeena”. Monestikin, kun joku lukee tuotteemme etikettejä, saattaa kuulla kun hihkaistaan ”hei tää alentaa kolesterolia, tää ois hyvä!” (mm. musta tee) tai ”vilkastuttaa aineenvaihduntaa, pakko ottaa!” (mm. vihreä tee). En oikein usko tuottajamaiden asukkaiden juovan teetä samoista syistä. Ainakin vaihtovuoden aikaiset kiinalaiset kämppikset totuttuun tapaansa nauttivat vihreätä teetä ruokajuomana. Nauttivat.

Sitten on moni, joka ihan suoraan kysyy kaikkien tee- ja yrttihaudukkeiden terveysvaikutuksista ja tekevät ostopäätöksensä sen perusteella. Sitten on tietenkin taas niitä, jotka lähtevät makumaailmasta liikkeelle. Niin kuin aiemmassa kirjoituksessa, jossa pohdin Reilua kauppaa ja luomua, totesin että jokaisella on oikeus ostaa mitä haluaa, olkoon syy mikä tahansa. Asia on edelleenkin näin.

Itselläni taisi muuttuakin tapa juoda teetä, kun muutama vuosi sitten kärsin munuaiskivistä. Kysyin sitten hoitajalta, että mites nyt jatkon kannalta. ”Kaksi litraa nestettä joka päivä.” Aha.  Ja kun pelkkää vettä on vähän raskasta juoda päivän aikana isompi määrä (eikös?!) niin teetä tuli sitten reippaammin juotua ja samalla olutta vähemmän kitattua. Kieltämättä ei ole kovin montaa teekupillista tullut juotua ilman, että aivot huutaa MUISTA NESTEYTYS!

Pitääpähän ihan vapaa-aikana panostaa hetken nautintoon; laittaa aivot narikkaaan ja antaa makujen vallata. Kokeilkaahan tekin.

Hyvää loppuviikkoa!

kirjoitus julkaistu ensimmäisen kerran helmikuussa 2015

Luomu vai Reilu kauppa, Reilu kauppa vai luomu?

Luomu ja Reilun kaupan viikkojen ollessa takanapäin, on aika tuoda esille muutamia sellaisia seikkoja, joita olen miettinyt hiljaa itsekseni tai joskus jopa ääneen. Muistan, kun verkkosivujamme uusittiin ja tuotteet jaettiin eri kategorioihin; musta, vihreä, keltainen, kiinalaiset erikoisuudet, luomu jne. Silloin vielä Reilun kaupan kategoria puuttui joukosta ja heräsi ihan sattumalta kysymys Reilun kaupan asemasta nykypäivänä. ”Jos luomu-kategoria siellä kerran on, niin pitäähän se Reilu kauppakin siellä olla ja kyllä jotkut varmasti ostopäätöksensä tekevät sen perusteella”, oli oma pikainen vastaukseni sillä hetkellä. Hienovaraisemmin sanottuna minulla oli sellainen tunne, että Reilu kauppa ei enää ole kaikkien huulilla samoin, kuin se oli ollut ehkä aiemmin.

Sinä aikana, kun olen työskennellyt talossa, on vain kaksi kertaa tullut tilanne, jolloin asiakas on kysynyt Reilun kaupan tuotteita. Sen sijaan luomutuotteita kysytään viikoittain. On myös niitä asiakkaita joilla kiinnostus luomutuotteita kohtaan on herännyt, mutta jotka eivät ole päässeet eteenpäin siirtymävaiheesta. Keskeisin huolenaihe liittyy edellä mainituilla kuluttajilla luomun vaikutuksesta makuun. Makukysymykseen annan lähes aina saman vastauksen: joidenkin mielestä luomu maistuu selkeästi paremmalta ja toisten mielestä taas ei­–makuasioita, kuten todettu, eikä niistä kannata alkaa väittelemään. Moni on saattanut tottua ajan myötä tiettyyn teen, tai minkä tahansa ruuan makuun ja luomutuote maistuu siksi vieraalta tai kummalliselta.

Joskus kerron asiakkaille vielä oman henkilökohtaisen mielipiteeni (huomioikaa, että tämä on nimenomaan minun eikä yrityksen kanta), että luomu voi toimia myös lumelääkkeenä. Kysyin kerran vanhalta tuttavaltani, tunnistaisiko hän luomuruoan tavallisesta, jos hänen eteensä laitettaisiin kaksi samannäköistä ruoka-annosta, joissa toinen olisi luomua ja toinen valmistettu ”normaalin tuotantotavan” raaka-aineista. Mainittakoon vielä, että kyseinen henkilö suosii kaikissa valinnoissaan luomua, harrastaa superfoodeja sekä pyrkii kaiken lisäksi yleiseen positiiviseen ajatteluun (tämä vain yleisenä huomiona). Tuttavani vastaus kysymykseeni oli, että hyvin todennäköisesti hän ei pystyisi eroa huomaamaan.

Viime syksynä Facebookissa saitte vastata, kumpi on teille tärkeämpää luomu vai Reilu kauppa. Muutama valitsi Reilun kaupan, kun taas suurin osa oli luomun puolella. Yksi vastaus on pakko mainita tässä yhteydessä mahtavan rehellisyyden vuoksi: ”Kyllä olisi hienoa saada kehitysmaiden työntekijöille paremmat oltavat, mutta nyt minun pitää olla itsekäs, joten luomu”. Eli karusti ajateltuna muiden hyvinvointi vastaan oma hyvinvointi on ollut puntarissa ja vaakakuppi on kallistunut tällä kertaa oman hyvinvoinnin puolelle.

Samassa kyselyssä tärkeimmäksi ja määrääväksi tekijäksi ostopäätöstä tehtäessä tuli kuitenkin mikäpä muukaan kuin tuotteen maku. Niin joo…maku, miten tuommoinen seikka tuli nyt unohdettua. Samalla tulee mieleen myös ne kerrat, kun tuli itse ostettua jotain pelkkien terveysseikkojen tai eettisten syiden takia. Valitettavasti tietyt tuotteet taitavat edelleen löytyä sieltä kaapin pohjalta.

Täydellinen tuotehan olisi sellainen, jossa ”pyhä kolminaisuus” olisi kohdillaan, eli Reilu kauppa, luomu sekä hyvä maku yhdessä paketissa. Kuvailtua yhdistelmää ei ole helppoa valmistaa ja usein hinta karkaisi verrattain kalliiksi. Vaatimalla asiakkaat voisivat saada haluamansa, jos on valmis maksamaan hieman enemmän siitä, että tuottaja käyttää sekä luomun että Reilun kaupan sertifikaatteja. Esimerkiksi Ruotsin markkinoilla on suureen kysyntään hyvin kiitettävästi vastattu. Suomessa onneksi olen löytänyt ainakin yhden kuvausta vastaavan tuotteen, nimittäin meidän Rooibos Veriappelsiinin! (Ensimmäinen ja toivon mukaan viimeinen kerta, kun tätä palstaa käytän suoraan markkinointiin.)

Lopuksi haluan vielä sanoa, että en todellakaan yritä moittia tai syyllistää ketään sen perusteella, minkälaisia valintoja teette kuluttajina. Jokaisella on omat motiivinsa valintoja tehdessänsä, ja hitto soikoon, jos jokin saa olosi tuntumaan hyvältä tai tuottaa iloa ihmisille ympärilläsi, niin jatka sitä ihmeessä. Sitä tässä maassa ainakin tarvitaan.

teksti julkaistu ensimmäisen kerran syksyllä 2014

Hyi, kun on kitkerää!

Kun joku ryhtyy teenjuojaksi, (tämä siis nyt yleistämistä) aloittaa hän harrastuksen useasti maustetuista mustista teistä. Ovi teemaailmaan tuntuu olevan juuri siitä kohtaa suurin ja kynnys teenjuojaksi siirtymiseen pienin. Joissain tapauksissa se on jonkin toisen teelaadun ”vähemmän ihana” maku, joka on ajanut tähän pisteeseen.

Yksi lausahdus, jota toistetaan yhtä useasti kuin Putous-hokemia on;
”En oikein pysty juomaan vihreää teetä.”

Perusteluna edelliselle lausahdukselle mainitaan usein, että maku ei vain tunnu omalta, tai sitten teen koetaan aiheuttavan vatsassa outoja tuntemuksia. Nou hätä! Makuasioista ei voi toki kiistellä ja olisi kieltämättä turhan absurdia syytellä jotakuta herkkävatsaisuudesta, joten jätetään asia nyt edellisten osalta sikseen.

Asia, joka tosin voidaan laittaa kuntoon, on veden lämpötila. Kiehuva vesi tekee vihreästä teestä tunnetusti kitkerän, eikä teen mausta voi kertoa sen jälkeen nauttivansa edes uskollisin teenjuoja. Kitkeryys saa aikaan naamassa irvistyksen, ja ennen kuin huomaatkaan, potentiaalinen elämäsi rakkaus näkee juuri tuon ilmeen.  Ne ovat ne elämän pienet hetket, jotka määrittävät ne suuret…

Tässä muutama vinkki teen haudutukseen:

a) Kun vedenkeitin on lakannut kiehumasta, odota.
(Niin kuin vanhempasi ja opettajasi olivat kärsivällisiä sinun suhteesi, ole sinä puolestasi kärsivällinen tässä.

b) Ennen kuin vesi kiehahtaa, pistä vedenkeitin pois päältä.
(Tämä vaatisi seisomista vedenkeittimen vieressä, joka on toisaalta oikein hyvä asia, sillä tutkimukset väittävät, että liikaa istuma-asennossa oleminen on haitaksi terveydelle. Mitää, eikä?!)

c) Sijoita vedenkeittimeen, jossa pystyt säätämään veden lämpötilaa.
(Ja voit taas hymyillä.)

Eli lyhyesti vielä kertausta vihreän teen haudutuksen saloihin: Vihreä tee kaipaa 80-asteista vettä kaverikseen, sama juttu mateella. Valkoisessa teessä saa olla vieläkin alhaisempi veden lämpötila, semmoinen 70-astetta. Haudutusajan suhteen kannattaa aloittaa kahdesta minuutista ja vasta tarvittaessa pidentää tai lyhentää haudutusaikaa.

Näiden vinkkien saattelemana toivotan oikein hyviä teehetkiä ja ps. mun mielestä uudet Putous-näyttelijät ovat mahtavia.

teksti julkaistu ensimmäisen kerran syksyllä 2014

Teeseuraa tositarkoituksella

Muistan lukeneeni joskus, että teenjuojat Suomessa tuntevat olonsa yksinäiseksi. Rehellisesti sanottuna pidin tätä väitöstä liioiteltuna. Kunnes eräs rouva kertoi kuuluvansa näiden yksinäisten teenjuojien joukkoon. Hän edelleen muistaa kuinka lapsena 60-luvulla kävi perhetutuilla, joilla oli ainoastaan kahvia tarjolla. ”Herran jestas, mitä me tälle lapselle nyt juotetaan!?”, kun saivat kuulla että hän juo ainoastaan teetä. Se oli sitten ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun hän kahvia maistoi.

Oli todella mielenkiintoista kuunnella tämän rouvan kertomuksia, ja jotenkin vielä hämmästyttää tämmöinen teenjuojien ”yksinäisyys” Suomessa. Aloin sitten miettimään omaa taustaa ja kokemuksiani. Isäni on kotoisin teemaasta, joten pienestä pitäen tee on ollut olennainen osa arkipäivääni. Kuitenkin, kun tarkemmin ajattelen hetkiä kupposten äärellä muiden kanssa, olen saanut kuulla ”Ai, Jaleh ei juo kahvia?”.

Nykyään en kuule tuota niin usein. Asia, joka tosin on säilynyt ennallaan on, että edelleen se olen minä, joka sen kokonaisen pannun tyhjentää (yksi kuppihan ei riitä). Totta, se on loppujen lopuksi aika yksinäistä touhua. Jos olette elokuvan Erämaan armoille nähneet, niin siinä sanotaan happiness is only real when shared.

Pitäisiköhän meidän kaikkien yksinäisten teenjuojien kokoontua joskus yhteen onnellisuutta jakamaan? Tietäisin yhden oikein hyvän paikan Vantaalla.

teksti julkaistu ensimmäisen kerran syksyllä 2014