perjantai 18. syyskuuta 2015

Latte, kiitos

Olin jo pidemmän aikaa miettinyt, että ymmärtääkseni asiakkaitamme paremmin, minun pitäisi pistää stoppi seitsemän vuotta kestäneelle tauolle. Siis, kahvin juonnille.

Etenkin ainoastaan teetä juovien asiakkaiden kanssa on ollut helppoa sanoa "kyl ne kahvinjuojat vois siirtyä enemmän teen pariin, paremman makuista ja terveellisempää!". Tietenkin kaikki on helpompaa sanottuna kuin tehtynä, sen tulin viimeistään todistaneeksi kuluvana kesänä. Tilasin nimittäin itselleni chai laten, mutta myyjä taisi kuulla vain jälkimmäisen sanan. On minulle aiemminkin käynyt näin, mutta tällä kertaa en sanonut siitä mitään. Ajattelin vain, että nyt SE HETKI on koittanut.

Eihän siinä mitään, oli ihan kivan makuista, pikkuriikkinen piikki tuli ja luojan kiitos vatsaa ei vääntänyt. Tärkein asia mitä tuli kuitenkin opittua oli se ettei minuun iskenyt kahvinhimo- niin kuin varmasti moneen kahvin juojaan ei iske teenhimokaan.

Kaikki tämä on johtanut siihen, että olen ruvennut olemaan tässä asiassa hyvin neutraali. Tai oikeastaan joskus olen ihan puolustamassakin kahvin juojia.

Mainitsin aiemmassa kirjoituksessa isäni olevan teemaasta, äitini taas tulee kahvimaasta. Olen kuullut heidän laittavan "vanhoina hyvinä aikoina" kahvia jopa riisin sekaan ja että lapsenvahtimme tarjosi minulle kahvia, kun olin kahden vanha. Pitkälle lukioon asti olikin tapana lauantaisin herkutella leipää dippaamalla pikakahviin.

Täytyy myöntää, että tätä tekstiä kirjoittaessa on ruvennut tekee mieli taas tuota lauantaiherkkua. En sitten tosin osaa sanoa onko yksinkertaisesti lapsuudenkaipuuta meneillään, kun on tullut muitakin herkkuja ja rutiineja ikävä. Ei sitä tiedä, ehkä huomenna aion palata vanhoihin tapoihini.

Mutta ensin kolme kulhollista teetä. Ihanaa syksyistä viikonloppua!

Ps. tietääkö kukaan mistä pääkaupunkiseudulla saisi kirpeitä hedelmä- tsaukki taukkeja?

perjantai 11. syyskuuta 2015

Teen hauduttaminen: 5 tapaa saada enemmän irti teen lehdistäsi


 1.  Älä osta liikaa. 

Sitä on löydetty monen kodista parin vuoden (ellei enemmänkin) takaa ostettuja pusseja. Vaikka tee kuivatuotteena säilyy miltei ikuisuuden, niin kyllä se tuoreempana maistuu paremmalta. Joo tiedetään kyllä omastakin kokemuksesta, että joskus saattaa lähteä lapasesta, mutta faktaa on ettei se maailmanloppu tule huomenna. Joten malta teeostoksiesi kanssa, aina voit hakea lisää.


         2. Vie toisille treffeille.

Me länsimaalaiset olemme kieltämättä hyvin tuhlaavaisia teen suhteen. Toisin kuin Tinder- deittikumppanit, tee ei ole kertakäyttötavaraa. Vihreätä, valkoista, oolongia ja pu erh- teetä voi hauduttaa moneen kertaan, kuitenkin mielellään saman päivän aikana.


3. Syömään! 

Sitten kun teen lehdistä ei irtoa enää makua niin biojätteen sijasta heitä ne lehdet esim. munakkaaseen tai sämpylätaikinaan! 


      4. Sisäinen viherpeukalosi esiin nyt. 

Jos ei teelehtien ravinteita itse halua niin anna ne kukillesi. Mullan sekaan vaan tai sitten ihan haudutetulla teelläkin voi niitä kukkasia kastella.

      
      5.  Oi, wunderbaum.

Ummehtuneet hajut vaatekaapeista, jääkaapeista ja kengistä pois- milläs muulla kuin haudutetuilla teen lehdillä.


Onko muita vinkkejä?


teemunakkaalla lähtee päivä käyntiin

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Pysähdy ja älä ajattele


Maanne ihmiset ovat köyhiä, mutta onnellisia.
Se johtuu siitä, että he eivät katso kelloa.

On tämä elämä kyllä aikamoista aikatauluttamista, ihan sama onko arki vai loma. Silti eläminen kellon viisareiden mukaan voi kieltämättä olla hyvin addiktoivaa. Monen vuoden jälkeen vaihdoin uuden pariston rannekellooni- ihan vaan jotta fillaroidessa olisi nopeampaa katsoa pitäisikö polkea kovempaa.

Monesti sanon asiakkaalle, että kun teetä haudutetaan ja juodaan, se on sinun hetkesi rauhoittua ja pysähtyä- antaa kallisarvoista aikaa itsellesi. Arvatkaapas kuinka monesti olen tämän itse tehnyt teen avulla? 

Eilen yritin sitä ensimmäistä kertaa Taiwanista vierailleen teemestarin johdolla. Kirjaimellisesti pysähtyminen ja olemaan paikoillaan on ihan piece of cake, mutta odottakaapas kun omat ajatukset alkavat harhailemaan tuhatta ja sataa. Nuo ruoat pitäisi jääkaapista syödä pian...Tuolle pitäisi laittaa sähköpostia huomenna... Ai hitto kun selkään sattuu...

Myönnän, että viinillä tämä olisi onnistunut helpommin. 

Tunnin (jätin kellon pois, joten en tiedä kauanko meni oikeasti) hiljaisuuden ja teen juonnin jälkeen keskusteltiin teen terveysvaikutuksista. Huom. ei sitä antioksidanttikolesterolialaskevamineraalilaihdutustatukeva- puolta, josta länsimaissa ollaan hyvin kiinnostuneita, vaan se kuinka se edistää mielenrauhaa. 

Siis mitä... Voiko teen avulla päästä bikinikuntoon ja olla henkisesti tasapainossa?!

Nautin todella paljon syvällisestä keskustelusta ja illan aikana koin suurta inspiraatiota, jota harvemmin tulee koettua. Siis semmoinen, joka oikeasti pistää tekemään eikä "joo joskus pitäis kokeilla". Vaikka epäonnistuin pahoin mieleni tyhjentämisessä lempijuomani avulla, oli silti ihan uskomattoman seesteinen olo kävellessäni Helsingin keskustassa- ei ollut kiirettä mihinkään.

Tämän aamun aloitin eri tavalla- aloitin sen juomalla teetä. En katsomalla viestejä, enkä kuuntelemalla musiikkia. Mieli harhaili jälleen kerran, lähinnä että töihin pitäisi lähteä kohta. Mutta hemmetti soikoon, on se jo suuri muutos kun tulee poikettua omasta rutiinista! Päätin, että aion tässä asiassa loistaa jonain päivänä, se vaatii vain päivittäistä harjoittelua.

Mutta ensin, säädetäänpäs tuo kello soimaan puoli tuntia aikaisemmin.